Tuli luettua kaksi sota-aikaan ja toiseen maailmansotaan liittyvää kirjaa, toinen vanha ja kaikille tuttu, toinen uudempi ja ehkä monille tuntemattomampi.

Michael Ondaatjen Englantilainen potilas tarjosi kelpo lukukokemuksen, vaikkakin hiukan sirpaleisen johtuen kirjailijan ratkaisusta käyttää lukuisia kertojia ja lyhyitä tarinanpätkiä sekä takaumia eri aikoihin ja paikkoihin. Englantilaisen potilaan identiteetillä on historiallinen esikuva, mutta Ondaatje on muuntanut faktoja, mikä tietenkin on tapana ja sallittua fiktiivisessä kertomuksessa. Jos melodramaattinen rakkaus, Saharan autiomaan tutkimusretket sekä pomminpurkamisen tekniset yksityiskohdat kiinnostavat, kannattaa tarttua tähän eräänlaiseen klassikkoon. Kirja on aikoinaan saanut Booker-palkinnon ja siitä on tehty maailmanmenestystä niittänyt elokuva (Anthony Minghella ja 9 Oscaria). Itsekin olen muinoin leffan nähnyt, mutta en muista siitä kyllä mitään.

Katja Petrovskajan Ehkä Esther sen sijaan osoittautui sangen koskettavaksi esikoisteokseksi, jossa kirjailija jäljittää sukunsa rankkaa historiaa sekä netistä saamansa tiedon avulla että matkustamalla ympäri Eurooppaa, käymällä tapahtumapaikoilla ja tutkimalla vanhoja dokumentteja. Petrovskaja on lähtöisin ukrainalais-puolalaisesta juutalaissuvusta, joten holokaustin kauheudet asettuvat kirjassa keskiöön. Kerronta on persoonallista, taidokasta ja eläytymisvoimaista ja tuo erinomaisella tavalla esiin sen, miten kaoottinen, kuohuttava ja syviä tunteita herättävä tämänkaltainen sukujuurten etsintämatka pakostakin on. Samalla kirja valottaa monia toisen maailmansodan aikaisten ja sitä edeltäneiden poliittisten kuvioiden yksityiskohtia, jotka ovat jääneet itselleni tuntemattomiksi.

Holokaustin kansainvälistä muistopäivää vietetään vuosittain 27.1.

Michael Ondaatje: Englantilainen potilas; suomentanut Juhani Lindholm, Otava 1993 (alkuteos The English Patient 1992)

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther; suomentanut Ilona Nykyri, Tammi 2015 (alkuteos Vielleicht Esther 2014)