Kuva: Saniaismetsikköä Tampereen Ristimäessä (Marketta Kivikoski)

 

Saniaiset ovat aina kiehtoneet minua ja ruokkineet mielikuvitustani. Muistan jo lapsena ihmetelleeni kesämökin takana kasvavia kotkansiipiä, ja eräs lempisatukirjoistani oli Tupuna Vaissin upeasti kuvitettu Saniaissaari. Vaistosin jo silloin, että saniaisissa oli jotain salaperäistä ja ikiaikaista. Tuijottelin niitä ja kuvittelin kuulevani niiden hiljaisen puheen, joka oli sillä hetkellä tarkoitettu vain minun korvilleni.

Kasvitieteellisessä luokittelussa saniaiset kuuluvat putkilokasvien ryhmään eli kaareen Tracheophyta. Putkilokasvit jaetaan kahteen suurryhmään eli alakaareen, jotka ovat sanikkaiset (Pteridophytina) ja siemen- eli kukkakasvit (Spermatophytina). Saniaiset (Polypodiopsida) kuuluvat sanikkaisiin, ja samaan alakaareen kuuluvat myös liekomaiset (Lycopodiopsida) ja kortemaiset (Equisetopsida).

Saniaiset ovat miljoonia vuosia vanha kasviryhmä maapallolla. Seuraavanlaisia lukuja on esitetty: saniaiset ovat olleet täällä 400 miljoonaa vuotta, kun ihminen taas on ollut täällä vasta 200 000 vuotta. Olemme kehityksessä siis paljon nuorempia kuin saniaiset. Ei ole mitään syytä pitää saniaisia alkeellisina, primitiivisinä eliöinä, vaan päinvastoin ne ovat osoittaneet olevansa sitkeitä ja kehittyneitä selviytyjiä eliölajien evoluutiossa.

Kun katsotaan maapallon geologisten aikakausien aikajanaa, saniaisten ilmestyminen voidaan sijoittaa devonikaudelle (419,2-358,9 miljoonaa vuotta sitten) ja tämän noin 60 miljoonaa vuotta kestäneen kauden puolen välin tienoille. Devonikausi olikin itiökasvien, kuten saniaisten ja muiden sanikkaisten, kukoistusaikaa, ja ensimmäiset siemen- eli kukkakasvit ilmestyivät vasta kauden loppupuolella eli paljon sanikkaisten valtakautta myöhemmin. Devonikauden lopussa tapahtui myös kasvien voimakas lajiutuminen, jonka aikana muiden muassa saniaiset jatkoivat kehittymistä.

Maapallon kasvillisuuden pitkän kehityshistorian varrella elinolosuhteissa on tapahtunut erilaisia dramaattisia muutoksia, joiden seurauksena on koettu useita sukupuuttoaaltoja. Esimerkiksi juuri devonikauden myöhäisvaiheessa eli sen loppupuolella tapahtui joukkosukupuutto, joka on yksi viidestä suuresta eliölajien joukkotuhosta planeetalla. Monet nykyiset saniaiset eivät olekaan sen vanhempia kuin nykyiset kukkakasvit, vaikka kasvitieteellisesti ne kuuluvat tietenkin saniaisten ryhmään ja ovat sanikkaiskasvien suurryhmän evoluution tulosta.

Englanninkielinen Wikipedia väittää, että tällä hetkellä maailmassa on noin 10560 saniaislajia, suomenkielinen esittää karkeamman arvion 9000-15000 ja saksankielinen noin 12000. Suomessa kasvaa 40 saniaislajia, mukaan lukien 2 hävinnyttä lajia. Saniaiset leviävät pääasiassa tuulen mukana kulkeutuvien itiöiden välityksellä. Itiöpesäkkeet sijaitsevat yleensä ryhminä vihreiden lehtien alapinnalla, mutta joillakin saniaisilla ne ovat vahvasti muuntuneilla erillisillä itiölehdillä tai lehtiliuskoilla.

Metsässä liikkuessani olen pyrkinyt tunnistamaan eri saniaislajeja, mutta aloittelijana huomaan, että tunnistamisen epävarmuuskerroin on sangen korkealla. Opiskeltavaa ja opittavaa riittää tälläkin saralla. Menneenä kesänä tunnistin kumminkin omasta mielestäni varmuudella ainakin kaksi lajia, kivikkoalvejuuren ja kallioimarteen. Etsiskelin myös hyvää sananjalkapaikkaa ja lopulta pitkään katseltuani löysinkin sananjalkoja erään rinnemetsikön reunalta aivan kävelytien tuntumasta. Saniaisretket jatkuvat toki vielä syksyn mittaan ja luonnollisesti ensi keväänä ja kesänä.

 

Kuva: Kivikkoalvejuuri (MK)

 

Kivikkoalvejuuri

Laji: Dryopteris filix-mas

Suku: Alvejuuret, Dryopteris

Heimo: Alvejuurikasvit, Dryopteridaceae

ruots. Träjon

engl. Male-fern

eest. Maarja-sonajalg

Lähimetsikössä törmäsin komeaan saniaiskasvustoon, joka osoittautui kivikkoalvejuureksi (Dryopteris filix-mas). Se on karkeatekoinen suursaniainen ja Suomen saniaisista toiseksi suurin kotkansiiven (Matteuccia struthiopteris) jälkeen. Kivikkoalvejuuri viihtyy rehevien lehtojen kivikoissa sekä kallioilla ja louhikoissa. Kesän mittaan kävin ihailemassa sen maljamaisesti kasvavia lehtikimppuja moneen kertaan ja viivyin paikalla aina hyvän tovin, sillä saniaisen läheisyydessä tuntui miellyttävältä olla.

Kivikkoalvejuuren lehdet ovat paksut, kiiltävät ja parilehdykkäiset, itse lehdykät ovat pariliuskaisia ja liuskat sahahampaisia. Kuten monilla muillakin saniaisilla, alvejuuren nuoret lehdet nousevat keväällä kiertyneinä maasta ja näyttävät hyvin erikoisilta. Tämän varmaan moni metsässä liikkuja on pannut merkille. Syksyllä tulevan kevään kasvusto näkyy pieninä rullina maanpinnan tasolla. Rullailmiö on ollut jo varhaisissa saniaisissa kivihiilikaudella (358,9-298,9 miljoonaa vuotta sitten). Tämä upea saniainen on minusta kaikin tavoin koristeellinen ja huomiota herättävä ilmestys. Otin kasvista useampia kuvia, myös lehtilavan alapuolelta, jossa näkyvät runsaat itiöpesäkeryhmät katesuomuineen.

Kivikkoalvejuurella on vankka pystyjuurakko, ja sen juuri on myrkyllinen. Siitä huolimatta juurta on käytetty antiikin ajoista asti kansanlääkinnässä osana lääkkeessä, jolla on karkotettu heisi- ja lapamatoja. Sisältämänsä myrkyn vuoksi juurta ei pidä enää nykypäivänä käyttää. Niillä myrkyllisillä yhdisteillä, aineenvaihduntatuotteilla, joita saniaiset valmistavat, on tärkeä itsepuolustustarkoitus kasville itselleen.

 

Kuva: Kivikkoalvejuuren lehti päältä (MK)

 

Kuva: Kivikkoalvejuuren lehti alapuolelta itiöpesäkkeineen (MK)

 

Kuva: Kallioimarre (MK)

 

Kallioimarre. syn. pohjankallioimarre

Laji: Polypodium vulgare

Suku: Kallioimarteet, Polypodium

Heimo: Kallioimarrekasvit, Polypodiaceae

ruots. Stensöta

engl. Common Polypody

eest. Kivi-imar

Katsellessani saniaisten kuvia kasvikirjasta huomioni kiinnitti heti viehättävän näköinen kallioimarre, ja päätin mennä tarkistamaan, löytäisinkö sitä meidän metsiköstä. Jonkin aikaa hortoiltuani huomasinkin pienen kallioimarrekasvuston kiven kupeessa varjoisalla paikalla. Tämä saniainen on helppo tunnistaa kokonsa, kasvupaikkansa ja lehtiensä perusteella. Olin oikein ilahtunut löydöstäni ja siitä, että pääsin tutkimaan ja kuvaamaan kallioimarretta lähietäisyydeltä.

Kallioimarre eli pohjankallioimarre viihtyy nimensä mukaisesti varjoisilla kalliorinteillä ja suurilla sammaloituneilla kivillä. Se kasvaa yleisenä etelässä, pohjoisempana sitä tavataan paikoittain. Ulkonäöltään se on sievä ja siromuotoinen, 10-30 cm pitkät kauniin vihreät lehdet ovat pariosaisia ja kasvavat useimmiten yksittäin. Lehtiliuskat ovat kapean pitkulaisia, ehytlaitaisia tai matalanyhäisiä. Silmiinpistävä yksityiskohta on lehtien alapinnalla sijaitsevien itiöpesäkkeiden näkyminen pullistumina lehtien yläpinnalla. Kallioimarre talvehtii ainavihreänä eli se säilyttää lehtensä ympäri vuoden.

Kallioimarre on ainavihantana saniaisena todella sitkeä selviytyjä mehevän juurakkonsa ja kovien, nahkeiden lehtiensä ansiosta. Sen lehdet kestävät kesähelteen ja kuivuuden aiheuttamaa nestehukkaa niin, että vaikka kasvi menettäisi suurimman osan sisältämästään vedestä ja käpertyisi kuivan, ruskean ja kuolleen näköiseksi, se elpyy nopeasti entiselleen vesisateen jälkeen. Samasta syystä se sietää talvipakkasia ja maan jäätymistä. Myös suomupeitteinen ja vahapintainen juurakko on sopeutunut kuivuuteen.

Kallioimarteen näyttävät itiöpesäkkeet ovat pyöreitä, isoja ja kirkkaan oranssinkeltaisia, eikä niissä ole katesuomua, toisin kuin kivikkoalvejuurella. Ne sijaitsevat lehtiliuskojen alapinnalla keskisuonen molemmin puolin yhdessä rivissä kuin helminauhassa. Kallioimarteen itiöt ovat hengissä säilymisen mestareita kuten koko kasvi. Luonto-oppaassaan ja värikasviossaan (katso lähteistä) Juha Laaksonen kertoo, että seitsemän vuotta sisätiloissa kuivana säilytetyt itiöt ovat alkaneet itää sopiviin olosuhteisiin päästyään.

Olen tutkinut sekä kivikkoalvejuuren että kallioimarteen lehtien alapintoja ja vertaillut niiden itiöpesäkkeiden määrää, kokoa, ulkonäköä ja sijoittumista lehdelle. Tämä on minusta mielenkiintoista puuhaa ja auttaa perehtymään tarkemmin näihin kasveihin niin, ettei ole pelkästään kasvioppaiden kuvausten varassa. Ainakin lähimetsikkömme saniaiset näyttävät kehittäneen runsaasti itiöpesäkkeitä, joten oletettavasti itiöitä syntyy ja vapautuu paljon.

Kallioimarteen juurakkoa on perinnelääkinnässä käytetty keuhkoputkentulehdukseen limaa irrottavana rohtona, lisäämään hien- ja virtsaneritystä sekä maksavaivojen hoitoon. Kuivattuja kallioimarteen juuria on aikaisemmin jopa myyty apteekeissa. Juuri maistuu makealta ja kitkerältä ja muistuttaa lakritsin makua, mikä johtuu maavarren glykyrretiinihaposta. Samaa happoa on itse lakritsikasvissa. Juurten maku heijastuu sekä kasvin suomenkielisessä että ruotsinkielisessä nimessä ja sen monissa kansanomaisissa nimityksissä, kuten kivenimelä, mäenmakeus, mesijuuri, imeläjuuri ja kalliomakia.

”Juuri hyvänmakuinen, lievittävä rintataudissa. Sekoitetaan pienennettynä ruokalusikallinen jauhopuuroon maidon kera syötäväksi. Keitevettä on nautittu luuvalon ja keripukin hoitoon.” Yrttitarha

”Juurakko sisältää runsaasti erilaisia sokerilajeja ja maistuu sen vuoksi makealta ja samalla hiukan lakritsimaiselta. Se on ennen vanhaan ollut erityisesti lasten herkkua, ja on sitä kerätty ruokataloudenkin tarpeisiin. Kuivattua juurakkoa on jauhettu jauhoksi ja käytetty puuroihin, ja Norjassa on siitä humalan kera keittäen tehty kaljaa, siril-nimistä juomaa.” Toivo Rautavaara: Mihin kasvimme kelpaavat

 

Kuva: Kallioimarteen lehti päältä itiöpesäkepullistumineen (MK)

 

Muinaisilla kulttuureilla oli oma tapansa tarkastella luontoa ja luokitella sen ilmiöitä, ja niinpä tämän päivän ihmisestä saattaa olla yllättävää, että kelteille saniainen oli puu. He pitivät saniaista suojelijana, joka tarjosi turvaa sitä tarvitseville. Heille saniainen edusti myös totuudellisuutta elämän ylläpitäjänä. Totuudessa pysymistä ja totuuden rehellistä ilmaisemista arvostettiin, sillä se kertoi kyvystä hahmottaa ja ymmärtää todellisuutta selkeästi, mikä puolestaan loi perustan mielekkäälle, tarkoituksenmukaiselle toiminnalle maailmassa. Kyvyllä vastata tehokkaasti elämän asettamiin haasteisiin oli koko yhteisöä suojaavaa ja sen menestystä ja hyvinvointia vahvistavaa vaikutusta.

Kelttiläisessä puiden vuodenkierrossa saniainen, Ngetal, sijoittuu ajanjaksolle 5.9.-2.10., ja tälle välille osuu myös syyspäiväntasaus 21.9. Joissain kuvauksissa Ngetal on saniaisen sijaan ruoko, ja ruo’osta löytyy juttu tästä blogista kelttiläisen puukalenterin yhteydestä.

Kukkaterapeuttisesti saniaiset liittyvät luonnon ja muinaisten energioiden arvostamiseen, ja ihmisen tietoisuudessa ne symboloivat muinaisuuden tajua ja virittymistä vanhoihin tapoihin. Lehtirannan ja Niemelän mukaan (Kasvien viisaus, kivien muisti) koko saniaisten heimo voi opettaa ihmisille syvempää rauhan tunnetta omassa kehossa, ihmissuhteissa tai yhteydessä maailmaan. Saniaiset voivat auttaa kehittämään kärsivällisyyttä, hyväksymään aiemman ja jatkamaan sitä helposti ja luonnonmukaisesti. Saniaisten herkät ja lempeät deevat pyrkivät herättämään ihmiset luontotietoisuuteen sekä halukkuuteen antaa luonnon opastaa, auttaa ja kommunikoida ihmisten kanssa. Tämähän olisi myös tie planetaarisen vastuun kehittämiseen, sillä luonnon arvostaminen vahvistuu luonnon tuntemisen myötä.

Saniaisiin ja maapallon geologiseen historiaan perehtyminen on paljastanut, että evoluution edetessä elämä itse saa aikaan ajoittaisia sukupuuttoaaltoja. Esimerkiksi alussa mainitsemani devonikauden suuri joukkotuho syntyi, kun kasvillisuuden, erityisesti siemenkasvien räjähdysmäinen lajiutuminen ja lisääntyminen sitoi ilman hiilidioksidia niin voimakkaasti, että kasvihuoneilmiö heikentyi ja maapallon keskilämpötila aleni.

Tänä päivänä ollaan päinvastaisen ilmiön edessä, kun maapallon keskilämpötila nousee ja eliölajeja häviää, jälleen elämän itsensä, tällä kertaa ihmisen, toiminnan seurauksena. Planetaariset uhkat toistuvat, erityistä on nyt vain se, että ihmisellä, toisin kuin kasvikunnalla, on valinnan mahdollisuus. Olemme rationaaliseen päättelyyn ja moraalisiin valintoihin kykeneviä olentoja ja meillä on eettisiä velvoitteita, mitä kasveilla ei voi ajatella olevan.

Olen pohdiskellut näitä kysymyksiä, niin kuin varmasti te muutkin, ja olen tullut siihen tulokseen, että vaikka ihminen ei ajoissa viisastuisi, vaan aiheuttaisi uuden joukkotuhoaallon ja tuhoutuisi itse siinä mukana, maaplaneetta luultavasti jäisi olemaan olemassa myllerryksen jälkeen ja käynnistäisi taas uuden evoluutiosyklin. Planeetan kannalta tämä olisi vain eräs ajoittain toistuvista kehityksen käännekohdista, mutta ihmisen kannalta se olisi lopullinen katastrofi.

 

SUOMESSA KASVAVIEN SANIAISTEN HEIMOJA:

Käärmeenkielikasvit, Ophioglossaceae

Kuningassaniaiskasvit, Osmundaceae

Kallioimarrekasvit, Polypodiaceae

Tesmasaniaiskasvit, Dennstaedtiaceae

Sanikkakasvit, Pteridaceae

Helmisaniaiskasvit, Onocleaceae

Kampasaniaiskasvit, Blechnaceae

Raunioiskasvit, Aspleniaceae

Hiirenporraskasvit, Athyriaceae

Loikkokasvit, Cystopteridaceae

Kiviyrttikasvit, Woodsiaceae

Sysi-imarrekasvit, Thelypteridaceae

Alvejuurikasvit, Dryopteridaceae

Ormiokasvit, Marsileaceae

 

TIESITKÖ, ETTÄ:

Dinosaurukset söivät etenkin havupuita mutta myös sanikkaisia, kuten saniaisia.

Itiöpesäke avautuu usein erityisen mekanismin kautta: pesäke kuivuu ja kutistuu, ohuin seinä painuu sisään ja pesäkkeen sivut repeävät pienimuotoisessa räjähdyksessä levittäen itiöt ympäristöön.

Yksi saniaisen lehti saattaa koosta riippuen tuottaa 750000-750000000 itiötä.

 

LÄHTEITÄ:

Juha Laaksonen (2010): Koko perheen luonto-opas

Juha Laaksonen (2020): Koko perheen värikasvio

Erkki Lehtiranta & Leena Niemelä (2009): Kasvien viisaus, kivien muisti

John Matthews & Will Worthington (2018): The Spirit of Nature Oracle

Otavan värikasvio (2021)

Toivo Rautavaara (1994): Mihin kasvimme kelpaavat

Jouko Rikkinen (2019): Metsät Suomen luonnossa

Jouko Rikkinen (2023): Uhanalaiset kasvit Suomen luonnossa

Suomalaisen luonto-opas (1998)

YLE Areena, Minna Pyykön maailma 20.6.2920: Saniaisretki vie historiaan ja juhannusmyyttien äärelle

https://areena.yle.fi/1-50532194?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share

fi.m.wikipedia.org/wiki/Saniaiset

www.yrttitarha.fi

 

Kuva: Sananjalkakasvustoa Tampereen Kohmankaaren varrella (MK)