Metsäkäenkaali, ketunleipä, revonrieska
engl. Wood sorrel, Common wood sorrel, Cuckoo bread
ruots. Harsyra
saks. Waldsauerklee
eest. Harilik jänesekapsas
ven. Kислица обыкновенная
Kasvitieteellinen heimo: Oxalidaceae
Kasvitieteellinen suku: Oxalis
Tieteellinen nimi: Oxalis acetosella
Käenkaali on rehevien, ravinteikkaiden ja varjoisten metsien monivuotinen ruohokasvi, jota tavataan lehdoissa, lehtomaisissa metsissä ja viljavissa korvissa hyvin yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisempana se kasvaa harvinaisempana, ja ilmastollisen pohjoisrajansa se saavuttaa Peräpohjolassa ja Kuusamossa. Käenkaali kuuluu Suomen alkuperäiseen kasvistoon, ja se on lehtomaisten kankaiden indikaattorilaji.
Käenkaali levittäytyy usein laajaksi yhtenäiseksi kasvustoksi vaakasuoraan kasvavan runsashaaraisen maavartensa avulla. Vaakajuurakko sijaitsee monesti hyvin matalassa maassa vain ylimmän karikekerroksen peitossa. Maavarren versonkärjistä kehittyy keväällä ruusukkeena kasvavia lehtiä ja niiden hankaan erillisiä kukkavanoja, joiden latvaan aukeavat yksittäiset kukat. Käenkaalin lehtiruodit kasvavat alle kymmensenttisiksi, lehdet ovat kerrannaisia ja kolmisormisia ja lehdykät vastaherttaisia. Keväällä vaaleanvihreät, kesän mittaan tummuvat lehdet säilyvät talvellakin lakastumatta vihreinä lumen alla.
Ruusuke/lehtiruusuke: tiheä säteittäisesti asettuneiden lehtien ryhmä varren tyvellä (Tieteen termipankki)
Kerrannaislehti/kerrannainen lehti: lehti, jonka lapa on jakautunut lehdyköiksi (Tieteen termipankki)
Käenkaalin hennoissa kukissa on viisi läpikuultavan ohutta valkeaa, sinipunasuonista terälehteä, ja kukan keskusta terälehtien tyvessä on keltainen. Joskus käenkaalilla näkee myös kokonaan punertavia tai lilansävyisiä kukkia. Kukinta-aika on touko-kesäkuussa. Käenkaali kehittää säännönmukaisten kukkiensa ohella myös nuppuja muistuttavia kleistogaameja, jotka eivät koskaan avaudu, vaan joissa tapahtuu itsepölytys. Näin kasvi varmistaa siementuoton, vaikka kevään olosuhteet olisivat epäsuotuisat. Käenkaalin siemenkuorissa on erityisiä painesoluja, joiden avulla kasvi puristaa siemeniä ympärilleen kotahedelmistään.
Jokainen luonnon ystävä on varmasti joskus maistanut käenkaalin kirpeän happamia lehtiä metsässä kävellessään, ja monille tämä makuelämys tuo mukavia muistoja lapsuuden ajoilta. Lehtien maku johtuu oksaalihaposta, jonka avulla käenkaali suojautuu etanoilta, hyönteistoukilta ja muilta epätoivotuilta vierailta. Varsinaiseksi ravintokasviksi käenkaalista ei kuitenkaan ole, sillä oksaalihappo rasittaa munuaisia, eikä kasvin lehtiä pitäisi syödä enempää kuin satunnaisena makupalana muutaman silloin tällöin. Tästä huolimatta käenkaalia on käytetty villivihanneksena, ja jopa Toivo Rautavaara mainitsee kirjassaan ”Mihin kasvimme kelpaavat”, että käenkaalin lehtiä voi käyttää ruokiin sekä tuoreina että keitettyinä.
Käenkaali on sangen sensitiivinen kasvi, ja se reagoi moniin ympäristötekijöihin suojellakseen lehtiään ja kukkiaan. Sateella lehdykät kääntyvät alaspäin, niiden puoliskot laskostuvat vastakkain ja myös kukat menevät kiinni, jotta siitepöly ei turmeltuisi. Myös liian kovassa auringonpaisteessa käenkaali vetää ohuet lehtensä suppuun, jolloin haihduttava pinta pienenee puoleen ja kasvi välttyy kuivumiselta. Kaiken kaikkiaan käenkaalia voi luonnehtia melko vaateliaaksi lehto- ja korpikasviksi, mutta samalla sen voisi sanoa olevan myös sinnikäs selviytyjä suojamekanismiensa ja itsepölytyksensä ansiosta.
Kun käenkaalin lehdet avautuvat auringossa ja painuvat suppuun sateella ja yön ajaksi, tätä ilmiötä kutsutaan uniliikkeeksi.
Kleistogamia: umpisiitos (kasvitiede); pölytys, jossa kukka ei avaudu ja jossa siksi tapahtuu itsepölytys (Tieteen termipankki)
Eteerisen herkkyyden ja kekseliään elinvoimaisuuden yhdistelmä kasvissa on varsin kiehtova piirre, ja se saattaa herättää kiinnostuksen lähteä tutustumaan käenkaaliin vähän tarkemmin. Suloinen käenkaali viehättää luonnossa kulkijan silmää. Se on kuin vanha tuttu, jonka näkeminen ilahduttaa mieltä ja lämmittää sydäntä. Metsä on aina maaginen paikka, ja käenkaalin herkät kukat ja sydäntä muistuttavat lehdet vielä kasvattavat puiden hämyisten katveiden salaperäistä lumovoimaa.
Käenkaali-mindfulness:
Harjoita tietoista läsnäoloa käenkaalia havainnoiden. Katsele sen lehtiä ja kukkia, niiden ilmettä, muotoa ja väriä sekä sitä tapaa, jolla käenkaali kasvaa. Tiedosta ne vaikutelmat ja tuntemukset, joita kasvista saat juuri sillä hetkellä. Anna itsesi levätä nykyhetkessä käenkaalin lähellä. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta mennä luontoon, etsi kaunis kuva käenkaalista ja meditoi sitä katsellen.
Käenkaali (shamrock, ”Seamrog” gaelin kielellä) oli pyhä kasvi kelteille ja heidän rituaaleja ohjaavalle druidipapistolleen, ja sen kolmilehtisyys liitettiin taikuuteen. Käenkaalin väitettiin parantavan käärmeen- ja skorpioninpureman, ja sanotaan myös, että käärmeitä ei koskaan nähdä käenkaalin lähettyvillä. Se on edelleen irlantilaisille rakas ja tärkeä onnea tuova kasvi, joka yhdistää heidät vahvalla siteellä kelttiläiseen menneisyyteen ja esivanhempien perinteeseen. Pyhän Patrikin (St. Patrick) kerrotaan pakanoita kristinuskoon käännyttäessään selittäneen Pyhän Kolminaisuuden opin kelteille käenkaalin kolmiosaisen lehden avulla. Tänä päivänä käenkaali esiintyy koko Smaragdisaaren (Emerald Isle) eli Irlannin vihreänä symbolina.
”Of course there is also the belief that great things come in threes, mystical things, things that cannot be explained: faith, hope and charity; past, present and future; yesterday, today and tomorrow; land, sea and sky; earth, fire and water. These were concepts that the older cultures understood, and it was easy for them to adapt new beliefs to their own.” Sharon Brown in davesgarden.com
Kukkaterapeuttisesti käenkaali liittyy mielen nöyryyteen, vaatimattomuuteen ja tasapainoon. Kirjassaan Suomen luonnon valkoista magiaa Erkki Lehtiranta ja Leena Niemelä kirjoittavat, että käenkaali auttaa ihmistä ymmärtämään, kuinka tyhjyyden kautta syntyy voimaa ottaa vastaan. Nöyryydelle avautuminen puhdistaa, sillä se horjuttaa itsekeskeistä asennoitumista ja sulattaa pois itsetärkeyttä. Ajattelen niin, että nöyryyden laadun kehittämistä voisi tukea hiljainen mietiskely ja sen pohdinta, mitä tyhjentyminen omalla kohdalla tarkoittaa. Tämä nousee tietysti ensimmäisenä itselleni tehtäväksi, ja ehkä tässä onkin eräs tärkeä syy, mikä saa minut kiinnittämään erityistä huomiota käenkaaliin, kun kävelen metsässä.
Lehtiranta ja Niemelä kirjoittavat: ”Tällä kauniilla pikku kasvilla on kyky osoittaa sinulle, kuinka nöyryyden ja rentoutumisen avulla ja näkemällä itsesi voimakkaana ja tasaveroisena kaiken aineen kanssa - hyönteismaailman, maaperän, bakteereiden, kaiken energian - voit ottaa vastaan ja oppia tuntemaan monilla ymmärryksen tasoilla sen yhteyden ja rakkauden, jonka jaatte keskenänne planeetalla.”
Tunnetasolla käenkaalin kukka voi olla avuksi surun kohtaamisessa ja purkamisessa. Kyynelten kautta kehosta vapautuu suruksi tiivistynyttä energiaa, ja käenkaalilla on tarjota tähän lisäksi ihmeellinen lahja. Kun varhainen aamukaste on laskeutunut käenkaalin lehdelle, kastepisaroita voi kerätä ja laimentaa veteen, josta kukkauute tehdään, tai syödä yhdessä lehtien kanssa. Kyynelen symbolina kastepisara luo syvän yhteyden Äiti Maahan lievittäen surua ja tuskaa ja tuoden parannuksen.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä: käenkaali, ketunleipä, revonrieska, käenapilas, käenkakku, käenleipä, käenruoho, linnunleipä, revonleipä, jäniksenkaali, jäniksenleipä. Nimen eri versioissa näkyy viite kasvin käytöstä ravintona entisaikaan. Eläimistä ja linnuista kasvi on yhdistetty ainakin kettuun, jänikseen ja tietenkin käkeen. Olen nähnyt myös maininnan, että joskus käenkaali liitettiin myös harakkaan, ja nimitys linnunleipä voisi viitata vielä yleisemminkin lintuihin. Käenapilas tulee tietysti siitä, että käenkaalin lehti muistuttaa ulkonäöltään apilan lehteä.
Käenkaalin tieteellinen nimi on johdettu kreikan sanasta oxys, joka tarkoittaa hapanta, ja latinan sanasta acetum, joka tarkoittaa etikkaa.
Lähteitä:
Laaksonen, Juha: Koko perheen luonto-opas (2010)
Lehtiranta, Erkki ja Niemelä, Leena: Suomen luonnon valkoista magiaa (2008)
Luonnonkasvit värikuvina (1963)
Otavan värikasvio (1957, 2003)
Otavan värikasvio (uudistettu laitos, 2021)
Rautavaara, Toivo: Mihin kasvimme kelpaavat. Ruokaa, ryytiä ja rohtoa luonnosta (1994)
Suomalaisen luonto-opas (1998)
Suomen luonnonkasvit (1995)
Nettilähteitä:
https://davesgarden.com/guides/articles/view/1942
Kommentit