Kuva: Erik Karits https://pixabay.com/fi/photos/
Laji: Poecile montanus, synonyymi Parus montanus
Suku: Hömötiaiset, Poecile
Heimo: Tiaiset, Paridae
ruots. Talltita
engl. Willow Tit
eest. Pohjatihane
Eräs metsiemme karaistuneista, talvehtivista selviytyjistä on pienikokoinen palleromainen hömötiainen. Pesimälintuna sitä tavataan sekä havu- että lehtimetsissä koko maassa pesimäalueen kattaessa 83% Suomesta. Pohjoisessa se on kuitenkin harvalukuisempi. Hömötiainen oli pitkään eräs runsaslukuisimmista linnuistamme, mutta tehometsätalouden lisääntymisen myötä laji on 2000-luvulla taantunut niin, että vuonna 2015 se luokiteltiin vaarantuneeksi ja vuonna 2019 jo erittäin uhanalaiseksi. Tällöin pesivien parien määrä Suomessa oli laskenut hieman yli 400 000:een. Oulun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan pääsyy hömötiaisen taantumiseen ovat metsänhakkuut ja erityisesti avohakkuut.
Hömötiainen on vanhojen luonnonmetsien asukki. Se suosii elinalueenaan suurehkojen metsäalueiden korpikuusikoita ja rämeenlaitoja sekä rantojen ja puronvarsien iäkkäitä kuusi- tai sekametsiä. Talvisin se saattaa vierailla ruokailemassa myös metsänreunojen pihapiireissä. Hömötiainen on ennen kaikkea talvehtiva paikkalintu, mutta nuoret yksilöt kiertelevät syksyisin 10-50 km, yleensä kuitenkin alle 10 km. Joinakin harvoina syksyinä tuhansia hömötiaisparvia voi vaeltaa syys-lokakuussa etenkin lounaaseen ja länteen, mutta vaellukset eivät kuitenkaan ulotu meren yli.
Hömötiainen on hieman talitiaista pienempi mutta kuusitiaista suurempi, isopäinen, paksukaulainen ja pyöreämuotoinen tiainen. Väritykseltään se on hillitty, silti helposti tunnistettavissa himmeänmustasta päälakikalotista ja niskasta sekä pienestä mustasta kurkkulapusta. Posket ovat valkoiset, selkä harmaa (ruskean- tai jäkälänharmaa) ja siivet tummat. Tuoreessa höyhenpuvussa siivenreunalla on vaalea pitkittäislaikku, joka saattaa puuttua kuluneesta puvusta. Vatsapuoli on harmahtavan valkoinen. Koivet ovat harmaansiniset, nokka musta ja silmän värikalvo tummanruskea. Koiras ja naaras ovat samanväriset.
Hömötiaisen mitat:
Pituus 11-13 cm (ruumiin pituus nokasta pyrstönkärkeen, kun lintu on ojennettuna selällään)
Siipiväli 17-21 cm (siivenkärkien väli siivet levällään)
Paino 9-14 g
Hömötiainen on sangen peloton, muttei kuitenkaan tyhmänrohkea pikkulintu. Se ei näytä kovasti häiriytyvän itseään tarkkailevasta ihmisestä, mutta jos todellinen vaara ilmaantuu, se alkaa ripeästi toimia. Hömötiainen havaitsee metsän linnuista usein ensimmäisenä saalista vaanivan pöllön ja alkaa pyöriä sen lähistöllä päästellen taukoamatta tunnusomaista varoitusääntään ”ti-ti-tsääh-tsääh-tsääh”. Tämä havahduttaa myös muut linnut huomioimaan uhkaavan vaaratilanteen ja kerääntymään parvena vihollisen ympärille sitä karkottamaan.
Hömötiaisen varsinainen laulu kuulostaa hieman surumieliseltä vihellykseltä, jossa on 3-5 tavua: ”tjyy-tjyy-tjyy-tjyy-tjyy”. Ääni on kuuluva, melkein läpitunkeva, ja keväisin hömpän laulu kaikuu kauas. Joskus hömppä päästää lyhyen hätäisen ja terhakkaan viserryksen. Kutsuääni on hento ”tsit, tsit-tsit”.
Yle Areenassa voi kuunnella hömötiaista viikon luontoäänenä (11.3.2018), esittelijänä tässä podcastissa on tietokirjailija ja toimittaja Juha Laaksonen.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-4357182
Oheisessa podcastissa sekä kirjassaan Koko perheen luonto-opas Juha Laaksonen kertoo kiinnostavaa tietoa hömötiaisten parvenmuodostuksesta. Syksyisin tiaiset liittyvät suurempaan sekaparveen, joka tuo turvaa ja auttaa ravinnon etsinnässä. Hömötiaiset voivat kuitenkin jo loppukesästä elo-syyskuussa muodostaa oman pikkuparven, joka syntyy siten, että vanha hömötiaispari kelpuuttaa joukkoonsa 2-4 nuorta itsenäistynyttä lintua, jotka eivät ole parin omia poikasia. Vanha koiras on hierarkiassa ylimpänä, ja alimpana ovat nuoret naaraat. Näin syntyy omalaatuinen talviparvi, jossa vallitsee selkeä nokkimisjärjestys. Parven nuoret linnut voivat myös pesiä keskenään, niin että parinvalinta tapahtuu jo syksyllä eikä vasta kevään koittaessa.
Hömötiainen on täysin riippuvainen juuri omalle lajilleen sopivasta pesimäympäristöstä, sillä se kovertaa itse pesäkolonsa vanhaan lahopökkelöön, eikä pesi ihmisen tarjoamassa linnunpöntössä kuin ani harvoin. Tästä syystä ainoa tapa tarjota elinmahdollisuudet hömötiaiselle on suojella iäkkäitä luonnontilaisia metsiä, joissa riittää lahoja koivu- ja leppäpökkelöitä ja vanhoja kantoja pesän kovertamiseen. Hömötiainen ei myöskään yleensä kelpuuta valmista koloa pesäkseen. Jotta pesäkolon kaivaminen onnistuisi pienellä nokalla, puuaineksen on oltava niin vanhaa, että se on riittävän pehmeää. Molemmat sukupuolet osallistuvat pesäkolon kaivamiseen.
Puolipallomaisen pesäkupin valmistusaineiksi hömppä kerää katajankuorta, villaa, kuituja, karvoja ja muutamia höyheniä. Joissain lähteissä mainitaan sammal pääasiallisena pesäaineksena, joissain toisissa taas väitetään, että hömötiainen käyttää sammalta vain vähän tai ei lainkaan. Tällaisia ristiriitoja tulee eteen silloin tällöin, kun tutkii eri tietolähteitä, ja itse olen kokonaan lähteiden varassa, kun en ole luonnontieteilijä enkä siten asiantuntija. Mutta olen tuuminut kuitenkin tuota sammaleen käyttöä ja oletan, että hömötiaisen välittömässä pesimisympäristössä saattaa esiintyä vaihtelua helposti saatavilla olevien materiaalien osalta, mikä selittäisi vastakkaiset väitteet.
Naaras munii huhti-kesäkuussa, Etelä-Suomessa yleensä toukokuun alkupuolella, 5-11 (keskimäärin 8) valkoista, punaruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 13-15 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti ja viettävät pesässä 17-20 vuorokautta. Molemmat emot ruokkivat poikasia, ja pesästä lähdön jälkeen jo lentokykyisten poikasten ruokintaa jatkuu vielä pari kolme viikkoa.
Hömötiaisen ravinto on monipuolinen, sillä siihen kuuluu sekä selkärangattomia hyönteisiä, toukkia ja hämähäkkejä että siemeniä, marjoja ja pähkinöitä. Syksyllä ja talvella havupuiden, männyn ja kuusen, siemenet ovat tärkeässä osassa ruokavaliota, ja lisäksi hömppä kerää talvivarastoiksi pillikkeiden ja muiden kasvien siemeniä sekä pelloilta kauranjyviä. Lintulaudan antimista sille maistuvat rasva, auringonkukansiemenet ja maapähkinät. Kesällä poikasia ruokitaan lähinnä hyönteistoukilla ja muilla selkärangattomilla ötököillä.
Hömötiainen on siitä neuvokas lintu, että se kerää ruokavarastoja, joiden avulla selviytyminen Pohjolan kylmistä, karuista talvista onnistuu varmemmin. Erityisesti keväällä, loppukesällä ja syksyllä hömppä hamstraa siemeniä, toukkia ja hämähäkkejä ja piilottaa niitä puun rungon ja oksien kaarnan rakosiin sekä kuorella kasvavan jäkälän alle ja rakoihin. Varastointi tapahtuu tietysti normaalin ruokailun ohessa, mikä pitää linnun kiireisessä työn touhussa. Linnunlaulun Suomi -kirjassa kerrotaan, että yhden hömötiaisen on laskettu varastoineen yhden päivän aikana 4700 suupalaa kaarnan rakoihin ja jäkäläkasvustoihin. Jos lintulaudoilla on runsas ruokatarjonta, hömppä kiikuttaa sieltäkin ylimääräiset siemenet ja pähkinät metsään talvivarastojensa täydennykseksi.
Talviöisin hömötiainen yöpyy suojaisessa puunkolossa tai lumionkalossa. Kovista pakkasista selviytyminen on pienelle linnulle haastavaa, ja muiden tiaisten tapaan hömötiainen voi vaipua hypotermiaan ja alentaa ruumiinlämpöään kymmenkunta astetta säästääkseen energiaa. Kun linnun elintoiminnot hidastuvat, energiankulutus vähenee jopa 40 prosenttia. Kirjassaan Koko perheen luonto-opas Juha Laaksonen kirjoittaa, että talviyön koettelemus on hömötiaiselle niin kova, että se lähtee aamiaista hakemaan painoltaan kymmenen prosenttia edellisiltaa kevyempänä. Ruumiinlämmön alentamisen ja runsaiden talvivarastojen avulla hömötiainen onnistuu kuitenkin selviytymään kriittisistä paukkupakkasista.
Hömötiaisen samean käheä varoittelu on tuttu ääni jokaiselle vanhassa metsässä liikkujalle, ja muistan sen hyvin jo vuosien takaisilta metsäretkiltäni. Viime aikoina olen kuullut hömötiaisen varoitusäänen harvemmin, lähinnä kevättalvella ja keväällä pienissä metsiköissä. Varmaankin kuulisin hömppää useammin, jos liikkuisin syvemmällä koskemattomassa metsässä, mutta silti koen tämän olevan osoituksena hömötiaisen harvinaistumisesta. Olen miettinyt, mitä itse kukin meistä voisi tehdä linnun suojelemiseksi. Koska kyse on hömötiaiselle sopivien pesimäalueiden vähentymisestä, kaikki toimet, jotka edistävät iäkkäiden luonnontilaisten metsien säilyttämistä, ovat kipeästi tarpeen.
Vinkkinä metsäretkille:
Kun liikut syksyllä ja talvella metsässä, kiinnitä huomiota talvehtivien pikkulintujen sekaparveen, joka touhuaa lähistöllä ruokaa etsimässä. Hömötiaisten pikkuparveen on tavallisesti liittynyt töyhtö- ja kuusitiaisia, hippiäisiä ja puukiipijöitä ja syksyisin talitiaisiakin. Hömötiaisen voi nähdä hypähtelevän rauhallisesti oksien tyvillä ja roikkuvan rungoilla jäkälätuppoja ja kaarnanrakoja tonkimassa. Sen toiminta vaikuttaa muita tiaisia pelottomammalta ja verkkaisemmalta. Kuulostele myös lintujen ääniä ja yritä tunnistaa hömötiaisen ja tietenkin myös muiden parveen kuuluvien ääntelyjä.
Vielä muutamia kysymyksiä sinulle:
Onko hömötiainen sinulle entuudestaan tuttu lintu?
Oletko nähnyt hömpän metsässä tai kuullut sen laulua ja varoitusääntä?
Millaisia havaintoja sinulla on hömötiaisesta eri vuodenaikoina?
Saitko tästä jutusta uutta tietoa hömötiaisesta?
Kommentit ovat tervetulleita!
Inspiroivia lintuhavaintoja toivotellen, Marketta
Lähteitä:
Jännes, Hannu & Saikko, Pekka (2012): Linnunlaulun Suomi; kirja ja cd-levy
Koskimies, Pertti (2017): Linnut; Lajiopas
Koskimies, Pertti (2014): Suomen lintuopas
Laaksonen, Juha (2010): Koko perheen luonto-opas
Kurtto, Arto & Laine, Lasse J. & Parkkinen, Seppo & Varjo, Markku (1998): Suomalaisen luonto-opas
Nettilähteitä:
https://areena.yle.fi/podcastit/
Kuva: David Mark https://pixabay.com/fi/photos/
Kommentit