"Why are you knocking at every other door? Go, knock at the door of your own heart."

"Miksi käyt koputtelemassa kaikilla ovilla? Mene ja koputa oman sydämesi ovea." (käännös englannista: Marketta Kivikoski)

~ Jalāl ad-Dīn Muhammad Rūmī ~

Minulta kysyttiin hiljattain, kuuleeko Jumala kaikki rukoukset. Vastasin, että ymmärtääkseni kuulee, mutta että on hyvä kehittää sellaista antautuvaa asennetta, ettei pyri etukäteen määrittelemään mitä toivoo tai haluaa vastaukseksi. Eli että on valmis kuuntelemaan, mitä Jumalalla on oikeasti sanottavaa minulle. Olen siis avoin ottamaan vastaan sen mitä minulle annetaan. Rupesin sitten miettimään tätä asiaa vähän enemmän ja tarkemmin ja palasin muistelemaan erästä taannoin saamaani kokemusta tästä aiheesta.

Minulla on aina ollut niin kova vapauden kaipuu, että se on hallinnut elämääni enemmän tai vähemmän jatkuvasti, milloin positiivisin milloin negatiivisin seurauksin. Jokin aika sitten tunsin itseni niin epävapaaksi ja nurkkaan ahdistetuksi, että olin aivan epätoivoinen. Halusin murtautua vapaaksi siitä elinkautisvankilaa muistuttavasta tilasta, jossa koin olevani. Silloin kuulin sisälläni vahvan, lempeän ja syvän äänen, joka sanoi, että "Et voi löytää vapautta itsesi ulkopuolelta, vaan ainoastaan sisältäsi." En tiedä mistä tuo ääni tuli, ehkä alitajunnastani tai korkeammasta minästäni tai kenties joltakin mestarilta tai arkkienkeliltä. Tämä ääni kumminkin pysäytti minut täysin. Nauliuduin siinä samassa paikalleni ja sen jälkeen menin sohvalle pitkäkseni ja aloin kääntyä sisään päin.

Olen toki kääntynyt sisään päin lukemattomia kertoja aikaisemminkin, itse asiassa lähestulkoon päivittäin meditoidessani. Mutta tällä kerralla päätinkin tehdä sen eri tavalla antaen tilaa jollekin uudelle tapahtua. Sitä mitä se olisi, en voinut kuitenkaan tietää, sillä sitä ei voi tietää etukäteen. Annoin Jumalalle mahdollisuuden puhua minulle niin kuin Hän haluaa ja rentouduin kuuntelemaan hyvin hiljaa silmät suljettuina.

Kohdistin huomioni sisäiseen tilaan ja menin yhä syvemmälle sisään päin niin, että tunsin pääseväni solun sisäiseen tietoisuuteen. Siellä lepäsin solun värähtelevässä sisäavaruudessa ja sain sisäisillä silmilläni vision energiasta, joka värisee ja värähtelee valon nopeudella luoden jatkuvassa liikkeessä olevan elävän sykkivän universumin. Muistin sanat "niin ylhäällä kuin alhaalla" ja "makrokosmos mikrokosmoksessa"... Lepäsin hiljaa ja katselin tätä näkymää ja sain samalla hyvin voimakkaan intuition siitä, että se mitä näen ja koen on Jumala. Jumala sisälläni, solujeni sisällä, elävä Jumala, elävä Elämä, sillä Jumala on Elämä, kaikkialla sykkivä ja värähtelevä Voima.

Olin samanaikaisesti solun sisällä ja kaikkialla universumissa.

Lepäsin tässä tilassa ihan hiljaa ja kuuntelin. Tunsin että olen tilassa joka on pyhä. Pyhyys kietoi kaiken sisäänsä ja täytti kaiken. Hiljainen, äänetön, läpitunkeva pyhyys... Pyhä Pyhä Pyhä Jumala Jumala Jumala Kadosh Adonai Kadosh Adonai Kadosh Adonai...

Silloin tajusin yhtäkkiä, että tässä on se vapaus jota olen etsinyt ja jonka perässä olen juossut koko elämäni. Se mitä olen etsinyt ulkopuoleltani onkin kaiken aikaa ollut sisälläni. Annoin itseni nauttia tästä kokemuksesta, ja se tuntui oikein hyvältä, luonnolliselta. Ei mitään suuria tajunnan räjäytyksiä, kiihtymyksiä tai mullistuksia. Vain levollinen, elävä, hiljainen, voimakas pyhyys kaikkialla, sisälläni. Makasin hiljaa sohvalla ja nautin.

Sitten aloin tajuta, mikä tässä kokemuksessa oli erilaista kuin aikaisemmin. Ennen tätä olin aina lähestynyt Jumalaa jotenkin vaatien, ehkä hyvin hienovaraisesti mutta kumminkin vaatien ja edellyttäen Häneltä jotain. Luulen että olin kaiken aikaa vaatinut Jumalalta vapautta, että hän vapauttaisi minut niistä rajoituksista, joista en pidä. Tällä kerralla ymmärsin sen selvästi. Minussa heräsi vahva tarve antaa periksi ja lakata vaatimasta ja vain levätä Jumalassa ja kuunnella ja nauttia. Sanoin Hänelle: "En vaadi enkä pyydä Sinulta mitään. Otan vastaan sen minkä annat minulle. Lepään vain Sinussa ja tunnen Pyhyyden." Tämä oli rukoukseni ja se oli meditaationi.

Hyvin pian tunsin, kuinka oloni keventyi ja asettui tasapainoon. Olenko siis aikaisemmin tehnyt itseni onnettomaksi vaatimuksellani, että minun pitäisi saada olla vapaa?! Ilmeisesti näin on asian laita. Ihminen on ovela olento ja pystyy tällä tavalla huijaamaan itseään ja elämää melkein huomaamattaan. Tämä pyyteellinen asennoituminen näkyy myös suhteessa Jumalaan. Voin hyvinkin helposti kuvitella, että rukoilen ja meditoin täysin pyyteettömässä mielentilassa, mutta kun sitten vihdoin suostun katsomaan asiaa tarkemmin ja rehellisemmin, niin että annankin periksi enkä vaadi, huomaan oman huijaukseni taidokkuuden. Ehkä aito vapaus onkin omista peleistään irrottautumista. Jos pelaan, minulla on aina jokin juoni mielessä, jolla pyrin tavoitteeseeni. Kun lakkaan pelaamasta, minulle tulee vapaus levätä puhtaassa olemisessa ja nauttia elämästä sellaisena kuin se näyttäytyy minulle.

Tämän jälkeen olen usein vetäytynyt lepäämään sellaisessa sisäisessä hiljaisuuden ja pyhyyden tilassa, joka on levollinen ja vailla vaatimuksia. Tarvetta ilmenee aika usein, sillä arjessa ihminen monesti unohtaa pitää itsensä herkkänä ja kuunnella elämää sisällään. Tiedän, että Jumala elää sisälläni ja kulkee mukanani kaikkialle, minne menen. Voin koska tahansa pysähtyä, kääntyä sisään päin ja kuunnella vain Elämää, Pyhyyttä. En ole koskaan erossa Jumalasta. On kuin olisin saanut elämäni takaisin. Sen joka on ollut aina minussa vaikken ole sitä tiedostanut.

Kuva: FB Rainbow Mandala: an alchemy of Love, Light and Spirit in the New Earth