Olen käsittämättömän hidas ihminen.

Minun on aina toimittava oman rytmini mukaan, jotta voisin hyvin. Kehoni on niin herkästi reagoiva, että kaikenlainen ulkopuolelta tuleva hoputtaminen ja paineistaminen saa aikaan lievemmän tai voimakkaamman stressitilan, joka sotkee elimistön tasapainoisen toiminnan. Olen hidas kuin etana, ja silti saatan joskus täysin omaehtoisesti virittyä niin voimakkaasti, että lähden puhumaan ja toimimaan ällistyttävällä kiihdytysvaihteella, jota jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Kunnes olen vihdoin saanut purettua senkertaisen ylimääräisen energialatauksen ja kaikki palautuu jälleen normaaliin, tuttuun ja turvalliseen, rentouttavaan ja rauhoittavaan kokonaisvaltaiseen hitauteen.

Rakastan olemista vain. Olen vain, sillä minun on ehdittävä käsitellä kaikki ne hienovireiset impulssit, joita ajatukseni, kehoni ja tunteeni lähettävät minulle elämästä, olemassaolon kokemisesta kaikilla (myös henkisillä!) aisteilla siinä hetkessä, jossa elän. Minun on oltava vain ja se tuntuu hyvältä, oikealta, sillä sehän on minun oman omituisen ja ominaisen rytmini mukaista elämistä. Hyvää elämää. Elämää jonka levollisessa sykkeessä ehtii tiedostaa ja prosessoida kaiken sen erilaatuisen informaation, jota tajunta ottaa vastaan sisältä ja ympäriltä kaiken aikaa. Kuinka ihminen ylipäätään voisi elää muuta kuin oman rytminsä mukaista elämää, jos haluaa elää täyttä elämää!

Olen tullut tietoiseksi omasta hitaudestani jo varhain. Lapsena vierastin rajuimpia leikkejä, koska en tahtonut pysyä mukana ja pelkäsin satuttavani itseni. Olin kovin arka ja syrjäänvetäytyvä niissä tilanteissa, niin paljon että eräs naapurin rouva kysyi äidiltäni, onko minussa jotain vikaa kun en halua ottaa osaa kaikkiin ulkoleikkeihin. Toinen kerta, kun asia kolahti minuun negatiivisella tavalla, oli eräässä isossa tehdasmaisessa työpaikassa, jossa paiskittiin hommia sellaisella kiireellä, että kroppani ei sitä kestänyt vaan sairastui. Mieleen on jäänyt esimieheni kanssa käymäni kehityskeskustelu, jossa hän luonnehti minua tarkaksi mutta hitaaksi ja totesi, että ei sillä tarkkuudella ole niin väliä kunhan on nopea.

Yhteiskunta arvostaa nopeutta ja tehokkuutta. Eikä siinä mitään, ihan hyvä asiahan se on sinänsä ja sopii niille, jotka ovat luontaiselta rytmiltään nopeita ja tehokkaita. Minä sen sijaan toimin erilaisella vaihteella ja nyt vanhemmiten olen alkanut hyväksyä itseni tällaisena kuin olen. Kun hyväksyy oman rytminsä ja sen asettamat tarpeet ja edellytykset, niin itseluottamus ja itsevarmuus kasvavat. Voi sanoa, että koko itsetunto on kohentunut sen myötä, että on alkanut rakastaa itseään omanlaisenaan, ehkä hiukan herkempänä ja tilaa, aikaa ja rauhaa ympärilleen kaipaavana olentona.

Uudempi hitaan elämän trendi on kuin luotu minulle. Ja onhan meitä oravanpyörässä uupuneita ihmisiä jo valtava määrä, me arvostamme sopivanlaista hidastamista, itseä kuuntelevampaa elämisen tahtia, jossa ennen muuta elämisen laatu nousee keskiöön. Hidas elämä ei ole mikään itsetarkoitus, vaan se on elämää, joka ottaa huomioon ja lähtee ihmisen aidoista tarpeista saavuttaa tasapaino ja pitää sitä yllä arjen jatkuvasti vaihtuvissa ja usein kuormittavissa kiemuroissa.

Luonnon rytmien mukaan eläminen tuntuu erittäin hyvältä. Tänään sataa, ja voin rauhassa keskittyä kirjoittamiseen ja muihin sisätöihin. Tämä ilma on oikeaa kotoilukeliä, ainakin sille onnelliselle (kuten minulle), joka voi aikaansa viettää kotona. Tähän päivään kuuluu luonnollisesti lempeä, omaa vointia ja tuntemuksia kuulosteleva meditaatio. Siinä herää monesti myös tarve kiittää ja rukoilla sekä kanavoida valoa ja rakkautta planeetalle. Verkkaisesti etenevä, viipyilevä ja kuunteleva hiljentyminen synnyttää usein yllättäviä havaintoja ja oivalluksia, sen lisäksi että se ravitsee kehoa ja mieltä.

Poutapäivänä menen koiran kanssa luontoon kävelemään. Pysähdyn katselemaan puita, kukkia ja sitä elähdyttävää vihreää, jota ympärillä kasvaa. Voin jäädä pitemmäksikin aikaa tutkimaan kaunista kukkasta, samalla kun koira tekee omia tutkimuksiaan. Puiden rungot ja lehvästöt ovat aina kutsuneet minua lähelleen ja alleen. Niissä on vakaata ja kuitenkin elävää läsnäoloa, joka harmonisoi kaikkea niiden ympäristössä. Kun näen taivaansinisiä lemmikkejä, koen jotain syvempää, niillä on voimakas viesti minulle. Lemmikin kanssa lemmikin kohdalla on hyvä hidastaa kunnolla.

Olen hyvin hidas ihminen ja tätä nykyä myös aika onnellinen sellainen.