Olen kerran vuosia sitten nähnyt unen omasta kuolemastani aikaisemmassa elämässä. Kun heräsin tästä unesta, olin saanut varmuuden siitä, että itse kuolemisen hetkessä ei ole mitään pelättävää ja että elämä ei pääty siihen, vaan jatkuu toisessa ulottuvuudessa.

Uni oli tällainen: On pilvinen alkusyksyn päivä jossain pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Edessäni on pitkistä riu'uista tehty rakennus, jossa ei ole lainkaan ikkunoita, vain oviaukot molemmissa päissä. Talo on rakennettu aivan vesirajan tuntumaan hiljaisen ja suojaisen lahdenpoukaman ääreen, ja sen toinen pitkä umpinainen sivu on järvelle päin ja toinen takana kohoavaan tummaan metsään päin.

Missään ei näy ristin sielua. Tuijotan yksinäni riukutalon seinää ja lähden kävelemään sen ympäri kiertäen taloa kerran toisensa jälkeen. En voi käsittää missä kaikki ovat. Sisälläni tunnen suunnatonta rakkautta tätä asumusta kohtaan ja valtavan kiintymyksen vallassa kierrän loputonta ympyrää talon ympäri odottaen näkeväni jonkun rakkaan ihmisen. Ketään ei näy. Olen yksin.

Sitten unessa tulee katkos, ja seuraavaksi makaan kanootin pohjalla pää menosuuntaan päin ja jalat kohti rantaa ja taloa, jonka pystyn vielä näkemään, kun kanootti etääntyy järvelle. En kuitenkaan pysty liikuttamaan itseäni ja makaan paikallani kuin halvaantuneena. Silmäkulmistani näen kaksi lähes alastonta miestä, jotka melovat kanoottia eteenpäin hyvin ripeää vauhtia. Kun matka jatkuu, vauhti kiihtyy entisestään ja alan kuulla kohinaa, joka voimistuu voimistumistaan. En tunne kipua enkä mitään muutakaan, mutta olen täysin tietoinen kaikesta tapahtuvasta. Yhtäkkiä melojat sukeltavat kanootin laidan yli veteen. Pian korvissani kuuluva kohina muuttuu jyliseväksi pauhuksi ja siinä samassa tunnen, kuinka lähden lipumaan ulos kehostani alkaen varpaista ja edeten pitkin paikalleen jähmettynyttä kehoani jalkojen, vartalon, kaulan ja pään kautta poistuen lopulta koko kehosta suoraan päälaen läpi. Nyt nousen huimaavaa vauhtia kohtisuoraan ylös ja matkalla luon vielä viimeisen katseen alaspäin. Ehdin nähdä, miten kanootti lähestyy jylisevää putousta ja heilahtaa sen reunan yli kadoten kuohuaviin vesimassoihin.

Taas unessa tulee katkos, joka on kuin pimeä tiedottomuus. Seuraavaksi havahdun siihen, että istun valkeassa huoneessa pyöreän pöydän ympärillä muutaman muun olennon kanssa. Käynnissä on keskustelu, jossa puhutaan jostain hyvin merkittävistä asioista, mutta unen tätä vaihetta en muista tarkemmin. Jälkeen päin olen arvellut, että kysymyksessä on nk. pyöreän pöydän istunto, jossa tehdään karmallinen yhteenveto päättyneestä elämästä ja suunnitellaan seuraavan elämän päälinjoja.

Tärkeintä koko unessa oli kuitenkin se, että pääsin uudelleen kokemaan kuolemisen tapahtuman. Se oli nopea ja kivuton liukuminen pois kehosta. Siinä kaikki. Ei mitään muuta. Lähes huomaamaton ja aivan luonnollinen kokemus. Herättyäni olin ihmeissäni mutta kiitollinen, ja tämä uni painui mieleeni lähtemättömästi. Se on eräs vaikuttavimmista henkisistä kokemuksista, joita minulla on elämäni aikana ollut.

Olin tietenkin utelias selvittämään, missä tämän unen tapahtumapaikka on. Kaikesta päätellen kyse oli jostain alkuperäiskulttuurista, ja koska intuitioni viittasi intiaaneihin, lähdin etsimään vastausta kirjastosta. Siellä käsiini osui kirja, jossa esiteltiin eri intiaaniheimojen asumistapoja ja muuta elämää, ja minulta oli pudota silmät päästä, kun näin kirjassa kuvan jossa oli uneni riukutalo veden äärellä. Kirjan kuvaus vahvisti unen kaikki yksityiskohdat paikkansa pitäviksi, ja sain selville, että oltiin irokeesiyhteisössä jossain päin Pohjois-Amerikan tai Kanadan suuria järvialueita.

Myöhemmin minulle tarjoutui tilaisuus kysyä tarkemmin tähän uneen liittyvistä asioista eräältä lahjakkaalta selvännäkijältä. Hän kertoi, että olin siinä elämässä vammainen lapsi, ja koska perheeni voimavarat eivät riittäneet minusta huolehtimiseen, he antoivat minulle myrkkyä ja lähettivät minut kuolemaan siten kuin unessa tapahtui.

Olen ymmärtänyt, että heidän oli pakko toimia näin, sillä muuten koko perheen selviäminen olisi voinut vaarantua ja minä olisin todennäköisesti joutunut kärsimään paljon enemmän. En kuitenkaan voi kieltää sitä, että sen elämän loppu on ollut minulle hyvin kivulias hylkäämiskokemus, jonka seurauksia olen käsitellyt vielä nykyisessä elämässäkin. Samalla minulle on valjennut eräs hyvin arvokas asia. Nimittäin se, että vaikka vammainen ihminen on erilainen eikä ehkä pysty ilmaisemaan itseään samoin kuin muut, hänellä voi olla hyvin suuri sydän sekä henkisesti puhdas ja kypsä kyky rakastaa varauksettomasti ja täysin ehdoitta. Tämän voin sanoa unessa kokemani perusteella. Pidän myös tätä tietoa eräänlaisena henkisenä pääomana säilyttäen sen sydämeni syvemmissä kerroksissa hiljaisena lahjana ja viisautena.

Tämän unen välityksellä oma sieluni lähetti minulle terapeuttisen viestin, jonka vaikutukset ovat olleet monitahoiset ja jatkuvat yhä edelleen tänäkin päivänä. Näin ihminen saa kokea muuntumista ja parantumista oman sielunsa ohjauksessa. Suurin viisaus kumpuaa sisältä päin.

Kuva: FB Rainbow Mandala: an alchemy of Love, Light and Spirit in the New Earth