Tässä toinen juttuni deeva-enkeli-universumista ihmiseksi inkarnoituneista, heidän syvemmästä olemuksestaan, tarpeistaan ja tehtävästään maan päällä sekä heidän elämäntiensä erityisestä laadusta. Oivaltavia lukuhetkiä!

Deeva-enkeli-ihmisten valopolku

Kuljemme parhaillaan planeettana ja ihmiskuntana kohti vähittäin valkenevaa uutta kultaista aikakautta. Samaan aikaan yhä useampi deeva-enkeli-universumista maan päälle inkarnoitunut enkelisielu herää henkisesti tunnistamaan oman todellisen identiteettinsä ja sisäisen syvemmän enkeliolemuksensa. Kun deeva-enkeli-ihminen herää henkisesti, hänen elämänsä muuttuu perinpohjaisesti ja hän alkaa kulkea vapaasti ja tietoisesti omaa ihmeellistä valopolkuaan. Tämä valopolku on sisäisen elämän, ilon, rauhan ja rakkauden tie, jolla maanpäällinen enkeli toimii ympäristönsä värähtelyjen kohottajana, puhdistajana ja parantajana.

Moni enkelisielu epäilee aluksi sitä, voisiko hän todellisuudessa olla kotoisin enkeliuniversumista, sillä hän kokee itsensä liian epätäydelliseksi ihmisenä, jotta tämä voisi pitää paikkansa. Mutta tässä epäilyssä piileekin juuri totuuden siemen, jonka löytää heti, kun katsoo tilannetta vähän syvemmältä pinnan alta. Enkelisieluilla on nimittäin niin voimakas tarve täydellisyyteen ja rakkaudellisuuteen, että jos heillä on ongelmia elämänsä tai muiden ihmisten kanssa, he tuntevat itsessään poikkeuksellisen syvää syyllisyyttä ja epäpuhtauden tunnetta, siinä missä muut maan ihmiset hyväksyisivät asian tavallisena inhimilliseen elämään kuuluvana vaikeutena. Enkelin syvä sielullinen herkkyys ja vahva omantunnon ääni ovat juuri ne tärkeimmät tuntomerkit, jotka paljastavat hänen sisäisen tahrattoman enkelialkuperänsä.

Oman deeva-enkeli-identiteetin avautuminen ja varmistuminen on usein valtava helpotus, ja samalla jokin osa sisäisestä yksinäisyydestä ja erilaisuuden kokemuksesta sekä sydämen kivusta voi parantua pelkästään tämän oivalluksen myötä. Itseymmärrys ja itsensä hyväksyminen kasvaa lisää, kun löytyy valaisevaa tietoa deeva-enkeli-ihmisen erityisestä olemuksesta ja arvokkaasta tehtävästä tässä maanpäällisessä elämässä.

Myös muiden samaan sieluryhmään kuuluvien ihmisten kohtaaminen on hyvin terapeuttista, sillä nyt deeva-enkeli voi vihdoinkin uskaltautua avoimesti jakamaan omaa kokemusmaailmaansa ja nauttimaan hyvää tekevästä seurasta omien sielutovereidensa kanssa. Kun oma sieluryhmä löytyy, sen jäsenten kanssa voi lähteä tekemään yhteistyötä ja samalla saa tankattua itseensä aivan ihanaa virkistävää ja ravitsevaa enkelivaloa. Tämä on kuin hartaasti odotettu kotiinpaluu pitkän erämaavaelluksen jälkeen!

Deeva-enkeli-ihmiselle on ensiarvoisen tärkeää löytää itselle sopiva työ ja elämäntapa, joka antaa riittävästi tilaa hänen herkkyydelleen, luovuudelleen ja tarpeelleen elää puhtaissa, korkeissa ja harmonisissa värähtelyissä. Tällä tavalla hän välttyy kuluttamasta itseään loppuun liian raskaassa tai omalle enkelilaadulleen sopimattomassa ympäristössä. Monet deeva-enkelit tuntevat vetoa ihmissuhde- ja hoitoalalle sekä taiteellisiin ja luonnonläheisiin ammatteihin, mutta oli työ miltä alalta hyvänsä, sen tulisi suoda ainakin jonkinlainen mahdollisuus sovittaa tekeminen oman rytmin ja jaksamisen kanssa. Kiire, melu ja riitaisa tai fyysisesti epäpuhdas ympäristö saa enkeli-ihmisen voimaan pahoin, ja kovat vaatimukset ja suorituspaineet ahdistavat häntä.

Kun deeva-enkeli on löytänyt oman paikkansa ja sopusointuisen elämänpiirin itselleen, hän alkaa voida paljon paremmin ja pääsee toteuttamaan vapaammin omaa ainutlaatuista tehtäväänsä valon ja rakkauden välittäjänä sekä rauhan rakentajana omassa miljöössään. Lähin elinpiiri on usein se paras paikka aloittaa enkelimäisen valotilan luominen, ja kukin enkelisielu tekee tämän aivan omalla tavallaan luoden kauniin, puhtaan ja viihtyisän kodin, jonka sisustuselementit ja värit heijastavat enkelitasojen ihania esteettisiä laatuja. Tällaiseen kotiin astuva sanoo ensimmäiseksi: "Täällä on niin kaunista ja aivan ihana tunnelma!" Luontorakkaat deevasielut valitsevat monesti hyvin luonnonmukaisen elämäntavan, ja heidän kotinsa voi rakentua kekseliään kierrätysidean tai muuten ekologisen ajattelun varaan.

Deeva-enkelisielu tarvitsee myös miellyttävän työympäristön, jossa hän voi rauhassa toteuttaa itseään sekä käytännön työtehtävissä että luovana valonkantajana. Oma yritystoiminta ja/tai kotoa käsin työskentely voi suoda tähän parhaat edellytykset pitkässä juoksussa. Tietysti kaikissa työpaikoissa voi soveltaa energeettisen feng shuin keinoja työhyvinvoinnin parantamiseksi. Työympäristön energioiden puhdistaminen ja kohottaminen säännöllisesti sekä kauniiden elementtien tuominen työtilaan pitää yllä jaksamista arjen välillä tylsältä tuntuvien rutiinien ja moninaisten haasteiden keskelläkin.

Feng shui kotona ja työssä on ihan välttämätöntä, sillä deeva-enkeli elää eräänlaisessa saumattomassa symbioottisessa yhteydessä ympärillään olevien energioiden kanssa. Kun ympäristö on täynnä korkeavärähteistä valoenergiaa, myös deeva-enkeli-ihminen itse on voimaantuneessa tilassa. Jos olo tuntuu raskaalta tai samealta, kannattaa tehdä energiaputsaus sekä ympäristölle että itselle ja omille chakroille ja energiakehoille. Apuna voi käyttää suitsuketta ja eteerisiä öljyjä, kristalleja ja jalokiviä, musiikkia ja pyhitettyä vettä tai arkkienkelienergioita ja kosmista muuntavaa violettiliekkiä.

Temperamenttityypiltään deeva-enkeli-ihmiset voivat olla joko enemmän ulospäin suuntautuneita ekstrovertteja tai sisäänpäin kääntyneempiä introvertteja persoonallisuuksia. Riippumatta luontaisesta temperamentista deeva-enkeli kokee elämässään suuren käänteentekevän muutoksen kohti valotietoisuutta siinä vaiheessa, kun hänen sydänchakransa alkaa avautua ja resonoida yhä enemmän ja enemmän jumalallisen rakkauden vapauttavan ja elämää antavan värähtelyn kanssa.

Tämä on deeva-enkelille valaistumisen kaltainen kokemus, jossa hän saa uudelleen kontaktin omaan todelliseen enkeliolemukseensa ja sen hehkuvaan valoon, iloon ja elinvoimaan. Sisimmässään hän on kaikkina aikoina kaivannut ja janonnut yhteyttä Jumalan valomaailman ihanuuteen ja autuuteen, ja sydämen heräämisen ja parantumisen myötä tästä maailmasta tulee vahvasti läsnä olevaa todellisuutta deeva-enkeli-ihmiselle. Sielun virtauksen voimistuessa persoonallisuus kokee eloon heräämisen.

Nyt deeva-enkelille alkaa aivan uusi ihmeellinen elämänvaihe, jossa hän astuu hyvin tietoisella tavalla deevalle tai enkelille luonteenomaiselle valotyöntekijän polulle. Hän alkaa ymmärtää oman tehtävänsä merkityksen syvemmässä mielessä, ja tämä kohottaa hänen monesti heikkoa itsetuntoaan ja kasvattaa hänessä itsensä aitoa arvostamista ja rakastamista ihmisenä. Hän huomaa nyt itse asiassa toimivansa näkymättömällä hienovaraisella energiatasolla koko Maailmankaikkeuden Sydämen maanpäällisenä kultaisena sydämenä, jonka hiljainen säteily voi parantaa kaikkea elämää hänen ympärillään.

Oman deeva- ja enkelivalonsa säteileminen kuuluukin tämän sielun alkuperäiseen sielun suunnitelmaan ja sopimukseen, jonka hän on tehnyt Jumalan kanssa ennen inkarnoitumistaan tähän elämään. Riippumatta siitä, millaisia erilaisia muotoja hänen toimintansa arjen tasolla saakaan, taustalla on aina tämä sama laajempi elämäntehtävä, joka motivoi häntä sisäisestä enkelilähteestä käsin jatkamaan valotyötään maailman pimeyden ja murheiden keskellä.

Kun deeva-enkeli-ihminen on puhjennut kukkaansa, hän toimii myös aivan uuden historian vaiheen airuena ja pioneerina tällä planeetalla välittäen valonsa kautta jumalallisen Alkulähteen pyhää feminiinistä energiaa, jonka vaikutus on kaiken aikaa voimistumassa. Tämä uusi elämää antava ja ylläpitävä virtaus tulee muuttamaan arvomaailman perusteita maapallolla niin, että maan päälle rakennetaan vähitellen uusi kultainen valtakunta, jossa vallitsee suurempi tasa-arvo ja hyvinvointi ihmisten kesken sekä kaiken elämän kunnioitus eri luomakuntien rauhanomaisena rinnakkaiselona.

Copyright © Marketta Kivikoski Stellarosa Healing 2014

Kuva: FB An Angels Touch

confidence.jpg